Siirry sisältöön
Kategoriat ArtikkeliKirjoitettu

Kouluruuan puolestapuhuja

Mary Njeri

World Vision kampanjoi 40 maassa lasten kouluruuan puolesta. Tavoitteena on saada aikaan pysyviä muutoksia ja ilmainen kouluruoka kaikille lapsille. World Visionin globaalin kouluruokahankkeen johtaja Mary Njeri on työskennellyt lasten paremman arjen puolesta jo 20 vuotta.

Monissa Afrikan ja Aasian maissa ilmainen kouluruoka on vähävaraisimpien perheiden lapsille kaukainen haave. World Visionin työn myötä yhä useampi lapsi saadaan kouluruuan piiriin.

– Aloitin globaalin kouluruokakampanjan johtajana elokuussa 2024. Tuolloin kouluruuan piirissä hankealueillamme 20 maassa oli 300 000 lasta, nyt yli miljoona. Olemme siis hyvällä tiellä, mutta haasteita on paljon, Njeri kertoo.

”Kenian tavoite on saada valtion kouluruoka 10 miljoonalle lapselle vuoteen 2030 mennessä”
Mary Njeri

Yksi haasteista on kouluruuan jatkuvan saatavuuden varmistaminen. World Vision rakentaa aktiivisesti kumppanuuksia niin valtioiden kuin muiden järjestöjenkin kanssa, jotta ilmainen kouluruoka jäisi pysyväksi toimintatavaksi.

– Ymmärrys kouluruuan merkityksestä ja tärkeydestä on iso haaste. Tarvitaan lisää tietoa siitä, mitä kaikkea lapsi tarvitsee kehittyäkseen. Terveellinen ravinto ja säännöllinen ruokarytmi ovat tärkeitä niin lapsen kehitykselle kuin hänen kognitiivisille taidoilleen ja oppimismotivaatiolleen, Njeri sanoo.

Lähikuva afrikkalaisen lapsen kädestä, joka pitää lusikkaa. Lusikka on osittain oranssin ruokakipon sisällä. Lapsi istuu koulupenkissä.
Suomen World Vision tukee kouluruokailua muun muassa Keniassa ja Ruandassa.

Rahoitus saatiin takaisin

– Tavoitteena on, että valtiot rahoittavat kouluruuan. Esimerkiksi Kenia budjetoi vuonna 2023 kolme miljardia Kenian shillinkiä (noin 20 miljoonaa euroa) kouluruokaan. Seuraavana vuonna kouluruoka poistettiin budjetista. Suomen World Vision oli mukana
isossa työssä, jossa kansanedustajille annettiin tietoiskuja ja informaatiota kouluruuan tärkeydestä. Näin budjettiin saatiin rahoitus takaisin, Njeri kertoo.

Keniassa kouluruokaa saa valtion rahoituksella noin 2,6 miljoonaa lasta, jotka asuvat kuivilla ja ilmastollisesti haasteellisilla alueilla.

– Kenian tavoite on saada valtion kouluruoka 10 miljoonalle lapselle vuoteen 2030 mennessä.

Askel kerrallaan

World Vision on kampanjoinut kouluruuan puolesta jo vuodesta 2004 lähtien. Globaalissa kouluruokahankkeessa on mukana 40 maata, joissa kaikissa keskitytään lisäämään tietoisuutta kouluruuan tärkeydestä lapselle ja lisäksi 20 maassa tuetaan kouluruuan saatavuutta.

– Ihannetilanne olisi, että kouluruokaa voitaisiin kasvattaa paikallisesti koulujen läheisyydessä. Ensin kaikki osapuolet pitää saada ymmärtämään paitsi kouluruuan tärkeys lapselle, myös terveellisen ruokavalion perusteet. Sitten mietitään, mitä terveellistä ruokaa kullakin alueella voidaan kasvattaa. Lisäksi pitää olla vettä viljelyyn
ja polttoainetta ruuan valmistukseen, Njeri kertoo.

Hänestä piti alunperin tulla journalisti.

– Kuvittelin, että journalistina epäkohdista kirjoittamalla voisin vaikuttaa muutokseen, mutta se ei toiminut. Hakeuduin töihin World Visioniin ja aloitin ruokatarkkailijana. Lasten parempi elämä on lähellä sydäntäni.


Mitä mieltä lapset ovat?

World Vision kysyi lapsilta ajatuksia kouluruuasta. Mielipiteensä kertoi 1 235 lasta kolmestatoista eri maasta. Selvitys osoitti, että lapset näkevät kouluruoan ravinnon lisäksi väylänä oppimiseen, terveyteen ja yhteenkuuluvuuteen. Monille kouluruoka on syy tulla kouluun ja syy jäädä sinne koko koulupäivän ajaksi. Kommentit keräsi joukko innokkaita koululaisia.

”Olen onnellinen, kun saan syödä koulussa, eikä minun tarvitse olla nälkäinen.”
Tyttö, 12, Kambodza

”Joskus ruoka on hyvää, mutta aina se ei ole maukasta. Syön, koska olen nälkäinen.”
Tyttö, 14, Dominikaaninen tasavalta

”Kun syömme koulussa, emme nukahda tunneilla.”
Tyttö, 13, Ghana

”Ruokaa ei ole riittävästi. Tarvitsemme isompia annoksia.”
Poika, 15, Zimbabwe

”Olemme koulussa kahdeksan tuntia päivässä. Kuvittele, millaista on olla kahdeksan untia ilman ruokaa. Se ei ole oikein. Kouluruuan pitää olla koulujen vastuulla! Vai kuka siitä on vastuussa?”
Tyttö, 15, Libanon

”Kouluruuan ansiosta jaksamme olla koulussa koko päivän.”
Poika, 15, Ruanda

Kouluruoka on sijoitus lapsiin

Tue kouluruokailua ja sijoita lasten tulevaisuuteen eri puolilla maailmaa. Tällä hetkellä sitä tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Kuule lisää työstämme ja tuloksistamme – tilaa uutiskirjeemme!

Suomen World Vision