Kenialainen Luther Atiniya on pitkänlinjan avustustyöntekijä, joka on työskennellyt monen kriisin ja konfliktin keskellä. Juuri nyt hän toimii neuvonantajana World Visionin Ukrainan hätäapuoperaatiossa.

Atiniya keskittyy psykososiaaliseen tukeen ja mielenterveystyöhön. Toimipaikkana on Moldova.

– Annamme elintärkeää hätäapua kuten ruokaa, mutta koska ihmiset ovat menettäneet läheisiään, heitä pitää auttaa myös suremaan, hän toteaa.

– Monen pakolaisen on vaikea antaa itsensä levätä tai nauttia mistään, kun samaan aikaan aviomies tai veli on sodassa. Stressireaktio on yhä päällä.

World Vision tarjoaa Moldovassa tukea sekä lapsille että aikuisille. Pakolaiset voivat jakaa ajatuksia ohjatuissa vertaistukiryhmissä. Lisäksi tarjolla on yksilö- ja ryhmäneuvontaa. Lapsille on perustettu 36 Happy Bubble (onnellinen kupla) -tilaa, joissa lapset voivat leikkiä koulutettujen ammattilaisten hoivassa. Näissä lapsiystävällisissä tiloissa käy 850 lasta joka päivä. Osa heistä on moldovalaisia lapsia.

– Tilojen merkitys on iso myös siksi, että vanhemmat eli yleensä äidit voivat tehdä töitä, kun lapset ovat 4–5 tuntia turvallisessa hoidossa, Atiniya sanoo.

Tietoa ja tukea ammattilaisille

World Vision tekee tiivistä yhteistyötä paikallisten viranomaisten kanssa. Järjestö kouluttaa sosiaalityöntekijöitä pakolaisten tilanteesta ja esimerkiksi siitä, kuinka huomata erilaisia traumaperäisen stressihäiriön oireita.

– Lisäksi olemme tukeneet paikallisia psykologeja. He ovat ammattilaisia, mutta heillä ei ole niin paljoa kokemusta humanitaarisen kriisin ja avustustyön kontekstista, Atiniya sanoo.

Pakolaislasten kokema syrjintä moldovalaisissa kouluissa on iso haaste, joten myös opettajille on järjestetty koulutuksia. Pakolaisperheissä huolta ja ahdistusta aiheuttaa moni asia; osa läheisistä on yhä Ukrainassa, isät ja veljet ovat taistelemassa. Koti tai omaisuus on tuhoutunut.

Perheet asuvat hyvin ahtaasti. Osa asuu asuntoloissa, missä on vähän yksityisyyttä. Töitä tai opiskelupaikkaa on vaikea löytää. Eniten ahdistusta aiheuttaa kuitenkin epävarmuus, kuinka kauan sota vielä kestää. Moni ajatteli palaavansa pian takaisin.

– Yhtäkkiä huomaat, että 1,5 vuotta on kulunut ja olet yhä täällä. Monet lapset ovat olleet koko tämän ajan käymättä koulua, ilman perheen ulkopuolisia sosiaalisia suhteita, Atiniya sanoo.

Mielenterveystyön ja psykososiaalisen tuen tarve on suuri nyt ja tulee jatkumaan vielä pitkään.

– Kun aseet hiljenevät, tämä työ todella alkaa.