Lasten aliravitsemus on valtava ongelma Burundissa. Yli puolet alle viisivuotiaista lapsista kärsii kroonisesta aliravitsemuksesta. Ruokapulan vaikutus lapsen kehitykseen on pahimmillaan peruuttamaton. Kigambassa lasten hätään on tartuttu kummien tuella.
Olemme kokoontuneet Divinen ja hänen perheensä pihalle Burundin maaseudulla. Divine on kutsunut luokseen kaikki naapuruston äidit, joiden pienet lapset kärsivät aliravitsemuksesta. Aamupäivä on kuuma ja aurinko helottaa. Äidit istuvat suojassa pihaan pystytetyn katoksen alla.
Lautasilla on muussia, joka on tehty perunoista, bataatista, kasviksista ja pavuista. Lusikalliset katoavat taaperoiden suihin ja ruoka maistuu kaikille. Lapsia ryömii syleissä ja pitkin poikin pihamaata. Osa pötköttää aivan hiljaa äitinsä sylissä.
Tapaaminen on osa ravitsemuskoulutusta, joka kokoaa äidit yhteen 12 kertaa. Koulutuksessa käsitellään ravitsevaa ruokavaliota, hyviä hygieniakäytäntöjä sekä sairauksien ehkäisyä. Tämän ryhmän osalta koulutus on jo loppusuoralla; äidit ovat koolla kahdeksatta kertaa.
”Kun mittanauha näyttää punaista”

Terveysvapaaehtoinen Mary Chantal on koulutusten organisaattori. Hän muodostaa Divinen kanssa kylän oman tehokaksikon. Mary Chantal kiertää kolmen kuukauden välein kaikki kyläyhteisön kodit ja seuraa lasten ravitsemustilannetta. Käytössä on mittanauha, jolla mitaaan lasten käsivarren ympärysmitta ja
aliravitsemuksen taso. Sitä kautta selviää, onko perhe tuen tarpeessa.
– Kun mittanauha näyttää punaista, tilanne on niin vakava, että lapsi ohjataan suoraan sairaalaan, Mary Chantal kertoo.
Tänään koolla ovat ne äidit, joiden lasten aliravitsemus on vielä lievää. Äidit ovat seuranneet Divinen ruuanlaittoa ja oppineet tärkeistä ravintoaineista.
Yksi ateria päivässä
Aliravitsemus on yksi Burundin vakavimmista terveysongelmista. Yli puolet alle viisivuotiaista lapsista kärsii kroonisesta aliravitsemuksesta. Ruokaturva on heikko, ja monet perheet selviävät vain yhdellä päivittäisellä aterialla. Aliravitsemuksen syynä ei aina ole ruokapula. Yksipuolinen ravinto sekä puutteellinen tieto terveellisestä ruokavaliosta heikentävät lasten kasvua ja esimerkiksi aivojen kehitystä. Jos krooninen aliravitsemus jatkuu ensimmäiset elinvuodet hoitamatta, seuraukset ovat peruuttamattomat.
– Kylän äidit eivät tiedä, mistä saa rasvaa, hiilihydraattia tai proteiinia ja miksi lapsi tarvitsee niitä kaikkia, Mary Chantal kertoo.
Äidit opettavat äitejä
Kigambassa käytetään koulutusmetodia, jossa aliravitsemuksen vähentäminen perustuu roolimalleihin. Kyläyhteisöistä etsitään ne perheet, joiden lapset voivat hyvin, vaikka he elävät samoissa köyhissä olosuhteissa. Näitä äitejä kutsutaan ”valon äideiksi”. Muut äidit kokoontuvat Divinen ja hänen kaltaistensa roolimallien koteihin, joissa he oppivat perheen toimintatavoista ja valmistavat aterioita omista paikallisista raaka-aineista.
Koulutuksen tavoitteena on kuntouttaa lievästi aliravitut lapset sekä vahvistaa perheiden osaamista niin, että toimintatavat jäävät pysyväksi osaksi perheiden arkea.
Lapsilla on paljon tauteja
Mary Chantal ja paikallisen terveysaseman työntekijä punnitsevat lapset ennen koulutusta ja koulutuksen jälkeen. Jos paino ei ole noussut 200 grammaa, perhe osallistuu koulutukseen uudelleen.
– Aliravitsemusta pahentaa täällä moni asia. Lapsilla on paljon tauteja, erityisesti malariaa. Kun äidit valmistavat ruokaa, hygienia on huonoa ja lapsille tulee matoja. Rintamaitoa ei riitä, jos uusi raskaus alkaa liian pian. Siksi puhumme myös liian tiheiden raskauksien välttämisestä.
Mary Chantal on toiminut terveysvapaaehtoisena jo viisi vuotta. World Visionilta hän on saanut koulutusta sekä tarvittavia työvälineitä. Vapaaehtoinen ei saa työstään palkkaa.
– Olen onnistunut työssäni, kun joudun lähettämään vähemmän lapsia suoraan sairalaan. Aiemmin kun kiersin kaikki kylän talot, kohtasin 10–12 tällaista lasta, nyt enää neljä tai viisi.
Näin parannamme lasten tilannetta
• Koulutamme terveysvapaaehtoisia, jotka neuvovat perheitä monipuolisesta ravinnosta, hyvästä hygieniasta ja sairauksien ehkäisystä.
• Autamme järjestämään ravitsemuskoulutusta.
• Neuvomme kasvimaan rakentamisessa kotien yhteyteen ja jaamme erityisen terveellisten ruokakasvien kuten amarantin siemeniä.
• Järjestämme perheille viljelykoulutusta satojen parantamiseksi.
• Tuemme kyliin perustettavia säästöryhmiä, joista perheet saavat tarvittaessa edullista lainaa. Ryhmät voivat myös ostaa tai vuokrata yhdessä peltoa.
Kummina vähennät lasten nälkää
Kummina aloitat muutoksen parempaan. Lapset saavat ravitsevampaa ruokaa ja pysyvät terveempinä.



