Kun Rebecca Banye pakeni yhdeksän vuotta sitten Etelä-Sudanista Ugandaan, kyse oli elämästä tai kuolemasta. Matkaa taitettiin jalan, ruokaa ja juomaa ei ollut. Mukana oli kahdeksan lasta. Näkövammainen Hassan oli tuolloin vain viisivuotias.
Rebecca Banyen, 49, perheen elämä Adjumanin pakolaisalueella on asettunut uomiinsa. Banye esittelee tyynesti kotia ja pihapiiriä. Muutama kana pyörähtelee jaloissa. Pyykit kuivuvat talon vierustalla. Hieman sivummalla on kaivo.
– Olen rakentanut talomme itse. Pystyttänyt seinät ja katon. Omin käsin on kaikki tehty, Banye toteaa.
Perhe saapui Pohjois-Ugandaan 2016. Banye muistelee vakavana lähdönhetkeä kaoottisesta Etelä-Sudanista.
– Kapinallisryhmän sotilaat tulivat kotiimme keskellä yötä. He sanoivat, että mieheni on liityttävä heihin. Kieltäytyminen maksaisi ison summan rahaa tai mieheni hengen. Tiesimme, että muiden perheiden isiä oli tapettu kieltäytymisen takia.
Hätäapuna vettä ja ruokaa
Seuraavana aamuna Banyen aviomies päätti paeta yksin.
– Hän pakeni, koska pelkäsi henkensä edestä. Olimme varmoja, että sotilaat tulisivat takaisin. Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin jättää kotimme. Olin kuullut, että ihmiset menevät Pohjois-Ugandaan. Liityimme lasten kanssa heidän joukkoonsa.
Kävelymatka kesti kaksi päivää. Pienin lapsista oli vasta kaksivuotias. Nääntynyt perhe onnistui pääsemään Ugandan puolelle kuin ihmeen kaupalla. Vastaanottokeskuksessa perhe sai hätäapuna vettä ja ruokaa. Keskuksessa vierähti yhdeksän päivää, jonka jälkeen perheelle osoitettiin asuinpaikka Adjumanista.
Banye muistaa yhä tarkasti synnyinseutunsa maisemat Etelä-Sudanissa. Hän vastaa hieman hämmentyneenä kysymykseen kaipauksesta.
– Eniten ajattelen vuohia, lehmiä ja kanoja. Ne jäivät sinne.
Haasteita koulunkäynnissä
Hassan, 14, seuraa keskustelun etenemistä äitinsä vierellä. Pojan kädessä on valkoinen keppi. Silmät ovat ummessa, mutta tarkkaavaisuus on herpaantumatonta.
– Englanti on lempiaineeni, hän vastaa viipymättä.
Hassanin koulu sijaitsee 48 kilometrin päässä kodista. Äiti huolehtii pojan kouluun lukukausien ajaksi ja hakee kotiin lomakausiksi. Hassan yöpyy koulun asuntolassa, jossa on huomioitu vammaiset lapset. Hän menestyy hienosti koulussa, joten paikallinen järjestö on hakenut hänelle stipendiä opintojen tueksi. Rahoitusleikkausten vuoksi stipendit on tällä hetkellä jäädytetty.
– Kunpa poikani saisi jatkaa opintoja. Hassanin koulunkäynti on suurin toiveeni.
World Visionin tuella yrittäjäksi
World Vision tuki perhettä starttirahalla, jonka Banye sijoitti oman yrityksen perustamiseen. Hän myy markkinoilla muun muassa hirssiä sekä valmistamaansa maapähkinätahnaa.
– Tuotteet menevät kaupaksi, Banye nyökkää.
Perhe pärjää, mutta rahareikiä riittää. Banyen toiveissa siintää Hassanin näkövamman korjausleikkaus.
– En ole koskaan saanut varmistusta, mikä pojan silmissä on vikana tai mistä hänen näkövammansa johtuu. Haluaisin viedä hänet tutkimuksiin ja selvittää, onko näön korjaaminen mahdollista.
Fakta: Pakolaisuus Ugandassa
Ugandassa asuu yli 900 000 eteläsudanilaista pakolaista. Suurin osa heistä elää Pohjois-Ugandan pakolaisalueella.
Pakolaiset saavat äänioikeutta lukuunottamatta samat palvelut ja oikeudet kuin ugandalaiset. He voivat myös liikkua vapaasti ja tehdä töitä.
Jos pakolainen jää asumaan pakolaisalueille, hän saa käyttöönsä maapalstan, jolle hän voi rakentaa asunnon ja jota hän voi viljellä.
World Visionin Pohjois-Ugandassa sjaitsevaa Adjumanin alueohjelmaa toteutetaan Suomen ulkoministeriön tuella.
Ryhdy kuukausilahjoittajaksi
Kuukausilahjoittajana autat lapsia äkillisten kriisien ja pitkittyneiden konfliktien keskellä.
