
Hei Ope! Ottaisiko luokkasi kummilapsen?
Kummiuden avulla voitte yhdessä koko koulun, luokan tai ryhmän voimin tehdä hyvää, oppia uudesta kulttuurista, kehittää englanninkielen taitoja sekä luovuutta. Esimerkiksi päiväkodin ryhmällä, peruskoulun luokalla, lukion IB-luokalla tai vaikka vanhempainyhdistyksellä voi olla oma kummilapsi.
Kasvatusalan ammattilainen voi yhdistää globaalinkasvatuksen kummiuteen. Kummius on ikkuna kummilapsen maailmaan Ruandassa, Kambodzassa, Ugandassa tai Keniassa. Siellä koululaisen arki on aivan toisenlainen kuin meillä Suomessa, mutta yllättävän monta yhdistävää tekijääkin löytyy. Ottakaa yhdessä opiskelijoiden kanssa selvää!
Monella alakoulun, yläasteen ja esimerkiksi lukiolaisten IB-luokilla on kummilapsi, jolle kirjoitetaan, piirretään ja askarrellaan yhdessä. Samalla maailmankuva laajenee kehittyvien maiden lasten arjesta ja koulumaailmasta. Kummilapselle voi lähettää myös puuhastelu- ja koulutehtäviä Suomesta. Esimerkiksi matematiikassa kaikki puhuvat samaa kieltä ja kummilasta voi kannustaa myös englannin opiskelussa. Voitte kirjeenvaihdossa ehdottaa kummilapselle, että hän ottaa lähettämiänne tehtäviä mukaan kouluunsa, sillä paikallisia opettajiakin varmasti kiinnostaa, kuinka pallon toisella puolella opiskellaan.

Kummiksi pääsee 30 eurolla kuukaudessa ja raha menee kummilapsen koko kotiseudun auttamiseen. Tukenne muuttaa kehittyvän maan lapsen elämän pysyvästi paremmaksi ja lahjoitus muuttuu puhtaaksi vedeksi, koulutukseksi, monipuoliseksi ravinnoksi sekä lastensuojeluksi. Voitte seurata lapsen ja hänen kotiseutunsa muutosta valokuvien, vuosittaisen raportin sekä kirjeenvaihdon kautta.
Kummit pääsevät myös käyttämään kummien uutta Plus-palvelua. Plus-palvelu on kummien nettiportaali, jossa pääsette seuraamaan helposti kuukausittaisen tukenne konkreettisia vaikutuksia, näkemään kummilapsen kuvat ja videotervehdykset sekä voitte myös itse lähettää hänelle viestejä kuvan kera. Kaikki kummilapsen tiedot pysyvät tallessa yhdessä paikassa. Myös perinteinen kirjeposti kulkee ja mukaan voi halutessaan laittaa pieniä lahjoja tai vaikka koulutarvikkeita.
Kuukausittaisen kummimaksun lisäksi voitte halutessanne lähettää lapselle henkilökohtaisen rahalahjan. Usein sillä ostetaan kummilapselle koulutarvikkeita, vaatteita, ruokaa, käyttötavaroita tai perheelle kotieläimiä. Saatte puolen vuoden sisällä selvityksen ja valokuvan siitä, mitä lahjalla on hankittu. Rahaa kummitukeen ja vapaaehtoiseen rahalahjaan voitte kerätä yhdessä, vaikka myyjäisten tai muiden koulutapahtumien avulla. Yhdessä auttaminen ilahduttaa ja tarjoaa uusia näkökulmia maailmaan.
Kysy lisää ja ryhdy kummiksi lähettämällä sähköpostia: asiakaspalvelu@worldvision.fi tai soittamalla 096 818 300 (arkisin 10–15).
Johanna Kuivanen
Ruutanan koulu, Kangasala