Siirry sisältöön
Kategoriat ArtikkeliKirjoitettu

Miksi kehitysmaissa perhekoot ovat suuria?

Kenialainen äiti halailee vauvansa ja hymyilee.

Jos vanhemmilla on vaikeuksia tarjota riittävästi ruokaa kaikille perheenjäsenille, voi helposti ajatella, että perhekoon kasvattaminen ei ole järkevää. Silti köyhyydessä elävillä ihmisillä on usein suuria perheitä.

Esimerkiksi Niger sijoittuu viidenneksi maailman köyhimpien maiden listalla (World Bank, 2019), mutta sillä on maailman korkein syntyvyysluku. Nigeriläinen nainen saa keskimäärin seitsemän lasta (World Population Review, 2019). Miksi näin on? Tässä 6 syytä ilmiön takana.

1. Jotkut lapset eivät selviydy

Kuvittele eläväsi paikassa, jossa lastesi elämä on jatkuvasti uhattuna. Maailmassa joka kolmas lapsi elää köyhyydessä. Heiltä puuttuu puhdas juomavesi, turvallinen koti, kylliksi ruokaa ja perusterveydenhuolto. Noin 5,4 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta kuolee vuosittain ympäri maailmaa (World Health Organisation).

Suurin osa näistä lapsista elää kehitysmaissa. Koska vanhemmat joutuvat elämään näiden tosiasioiden kanssa, he saattavat hankkia enemmän lapsia. Vanhemmat tietävät hyvin, että kaikki heidän lapsistaan eivät välttämättä selviä aikuisuuteen asti.

Sambialainen perhe istuu yhdessä penkillä ja nauravat. Pienin tyttö istuu isänsä sylissä.
Sambialainen perhe istuu talonsa etupihalla. Vasemmalta oikeaan: 15-vuotias Bini, 12-vuotias Bani, 10-vuotias Addy, 38-vuotias Melecy, 52-vuotias Obby ja 7-vuotias Debby.

2. Naisilla on vähemmän vaihtoehtoja

Monet meistä pitävät itsestäänselvyytenä, että jokaisella on oikeus päättää itse, haluaako lapsia ja milloin on oikea hetki perheen kasvattamiseen. Joissakin maissa vanhanaikaiset patriarkaaliset arvot ovat valta-asemassa. Se voi johtaa siihen, että miehet tekevät päätökset lastenhankinnasta vaimojensa ja perheittensä puolesta.

Miljoonat tytöt ympäri maailmaa ovat vaarassa joutua liian nuorena avioliittoon. Kehitysmaissa 67 miljoonaa nuorta naista, eli joka kolmas, joutuu naimisiin alle 18-vuotiaana (UNFPA, 2012).

World Visionin raportti Aftershocks: A Perfect Storm arvioi, että tämän lisäksi neljä miljoonaa tyttöä joutuu alaikäisenä avioliittoon koronaepidemian takia. Nuorena naitettu tyttö saa myös todennäköisesti lapsia nuorempana ja enemmän kuin myöhemmin avioituvat tytöt.

Tyttöjen matala koulutusaste kulkee käsi kädessä korkeiden syntyvyyslukujen kanssa (Population Reference Bureau, 2011). Malissa naiset, joilla on vähintään toisen asteen tutkinto, saavat keskimäärin kolme lasta, kun taas kouluttamattomat naiset saavat keskimäärin seitsemän lasta (UNESCO, 2010).

Guatemalassa 35 vuotta kestänyt tutkimus osoittaa, että jokainen koulussa vietetty vuosi siirtää ensimmäisen lapsen syntymää noin 6-10 kuukaudella (World Bank, 2007).

Vuonna 2018 tehty tutkimus osoittaa, että toisen asteen koulutus vähentäisi syntyvyyttä kolmanneksella kehitysmaissa (World Bank). Tilastot osoittavat selkeästi, että pidempään kouluja käyneillä tytöillä on enemmän vaihtoehtoja, ja vähemmän lapsia.

Sambialainen tyttö auttomassa isänsä pellolla.
Lasten apua tarvitaan maanviljelyssä.

3. Lasten työvoimaa tarvitaan

Köyhyydessä elävillä perheillä on usein paljon lapsia perheen elinkeinon turvaamiseksi. On hyvin yleistä, että myös lasten vastuulla on hakea vettä, huolehtia puutarhasta, peltotöistä ja karjan kasvatuksesta.

Arviolta 168 miljoonaa lasta ympäri maailmaa on osa lapsityövoimaa (UNICEF, 2019), ja koronaepidemia on pahentanut tilannetta. Our Aftershocks: Out of Time -raportin mukaan heinäkuuhun 2020 mennessä kahdeksan miljoonaa lasta Aasiassa oli pakotettu tekemään töitä tai kerjäämään auttaakseen perheitään selviämään koronaepidemian vaikutuksista.

4. Lapset ovat perheen vakuutus ja eläkepäivien turva

Kun lapset kasvavat, heidän vastuulleen tulee huolehtia vanhemmistaan ja sisaruksistaan, kun he ovat sairaita tai kun he vanhenevat. Tämä on erityisen tärkeää maissa, joissa ei ole vahvaa valtion tarjoamaa turvaverkkoa. Näissä olosuhteissa useampien lasten saaminen voi lisätä vanhempien turvallisuuden tunnetta, ja taustalla saattaa olla ajatus, että ehkä jonain päivänä yksi tai useampi lapsista menestyy niin hyvin, että pystyy auttamaan koko perheen pois köyhyydestä.

5. Yhteisön odotukset

Monissa kulttuureissa lapset nostavat sosiaalista statusta. Perheen arvostus kasvaa perhekoon myötä. Lapsettomia pariskuntia saatetaan pitää alempiarvoisina. Ei ole lainkaan harvinaista, että mies hylkää naisen, jos perheeseen ei tule lasta.

Myös uskontoihin liittyvät uskomukset vaikuttavat perhekokoihin. Monissa uskonnoissa lapsia pidetään siunauksena tai lahjoina, minkä takia monet parit kieltäytyvät ehkäisystä.

Kambodzalaiset vanhemmat istuvat neljän poikansa kanssa lattialla. Kaikki nauravat yhdessä.
World Visionin kummitoiminnasta apua saanut perhe Kambodzassa.

6. Ehkäisy saattaa olla vaikeaa

Monissa kehitysmaissa ja etenkin alhaisen koulutustason maissa monet ihmiset eivät yksinkertaisesti tiedä, kuinka ehkäisystä tulisi huolehtia raskauden ehkäisemiseksi. Ehkäisyyn voi myös liittyä häpeää, minkä vuoksi ihmiset eivät uskalla käyttää ehkäisyä.

Nämä uskomukset voivat johtua monista syistä, kuten julkisen terveydenhuollon toimimattomuudesta, kulttuurisesta vastakkainasettelusta tai epäluuloista hallituksen perhesäätelytavoitteita kohtaan.

Joissakin tapauksissa perheet haluaisivat toteuttaa perhesuunnittelua, mutta he eivät pysty hankkimaan ehkäisyä tai muitakaan terveyspalveluja tai neuvontaa. Syrjäisissä yhteisöissä ihmisillä ei ole terveysasemaa tai apteekkia, joista he voisivat saada tukea perhesuunnitteluun. Köyhyydessä elävillä ihmisillä ei ole välttämättä varaa ehkäisyvälineisiin.

Muun muassa näistä syistä johtuen 214 miljoonaa hedelmällisessä iässä olevaa kehitysmaissa elävää naista, jotka haluaisivat ehkäistä raskaaksi tulemista, eivät käytä nykyaikaisia ehkäisymenetelmiä (World Health Organisation, 2019).

Köyhyys vaikeuttaa päätösten tekemistä ja kapeuttaa ihmisten valintoja. Siksi World Vision kummilapsijärjestönä pyrkii muuttamaan yhteisöjä lapsiystävällisemmiksi, jotta lapset voisivat kasvaa terveinä, onnellisina ja vapaina rakentamaan omannäköistään tulevaisuutta. Lapsella ja nuorella pitää olla vapaus valita, kuinka monta lasta hän aikuiseksi vartuttuaan haluaa.

Näin kummius mahdollistaa pysyvän muutoksen

  • World Vision on maailman suurin kummilapsijärjestö: se toimii 99 maassa, ja sen avulla yli 3 miljoonaa kummilasta on jo saanut paremman tulevaisuuden.
  • World Vision -kummina olet mukana tukemassa valtavaa globaalia muutosta, esimerkiksi joka päivä tuhannet ihmiset kehitysmaissa saavat puhdasta vettä.
  • Puhdas vesi muuttaa paljon: ihmiset ovat terveempiä, lapset pääsevät kouluun, ja maatalous ja muu yritystoiminta kukoistaa.
  • Kummina seuraat muutosta kummilapsesi silmin viestien ja raporttien kautta. Kummina voi toimia myös ilman yhteydenpitoa kummilapseen.
  • Tuestasi hyötyy kummilapsen perheen lisäksi keskimäärin neljää muuta saman seudun lasta lähipiireineen.

Sinäkin voit auttaa

Kummina aloitat pysyvän muutoksen parempaan.