tulostusversio
 |
Kenia, Meibeki, kummilapsihanke |
Näin World Vision auttaa:
Meibekin aluekehitysohjelma sijaitsee Länsi-Keniassa 360 kilometrin päässä Nairobista. Toiminta-alueen pinta-ala on lähes 200 neliökilometriä ja alueella asuu noin 34 000 ihmistä. Suoraan kehitysohjelmasta hyötyy
25 000 ihmistä ja epäsuorasti noin 9000 ihmistä.
Ohjelman keskeisiä tavoitteita on puhtaan juomaveden saaminen asukkaitten ulottuville. Vuonna 2006 on aloitettu vesijohtoverkoston rakentaminen, joka on jo loppusuoralla.
Lasten koulunkäynnin edellytysten parantamiseksi on kunnostettu vanhempien kanssa luokkahuoneita. Yli 2000 lasta opiskelee tätänykyä kunnostetuissa tiloissa. Lasten osallistumista yhteiseen päätöksentekoon rohkaistaan lasten parlamentin kautta.
Hiv-valistusta annetaan seminaareissa ja alueelle avatuissa testauspisteissä. Stigma on edelleen merkittävää, vaikka toiminnan edetessä yhä useampi hi-viruksen kantaja on tullut julkisuuteen ja saanut apua. Aidsin takia orvoiksi jääneistä lapsista huolehditaan tukemalla koulutusta ja ruoantuotantoa.
Perheiden toimeentuloa parannetaan kehittämällä maataloutta ja karjanhoitoa. Naisten ja tyttöjen asemaa edistetään kiinnittämällä huomiota haitallisiin perinteisiin kuten sukuelinten silpomiseen ja lapsiavioliittoihin sekä tyttöihin kohdistuvaan väkivaltaan.
Eldoretin kaupungin läheisyydessä Länsi-Keniassa, 360 kilometriä maan pääkaupungista Nairobista
200 km2
kalenji, suahili, englanti
kristinusko
maatalous
2004
2017
33600
2500
Kenian World Vision
Ministeriöt, aluehallinnon virkamiehet, uskonnolliset yhteisöt, kansalaisjärjestöt sekä hyödynsaajat
Meibekin laakson aluekehityshankkeen asukkaiden lisääntyneet mahdollisuudet pysyvästi parantaa elinolojaan
Hankekausi 2007-2010:
1. Puhtaan juomaveden saaminen kolmannekselle väestöstä vuoteen 2010 mennessä.
2. Lasten koulutulosten parantuminen kansallisissa kokeissa
3. Hivin ja aidsin terveydellisten ja sosio-ekonomisten vaikutusten lieventäminen
4. Lasten elämänlaadun kohentaminen ohjelma-alueella
5. Kotitalouksien ruokaturvan ja toimeentulon parantaminen
514 600e / kuluva vuosi
43040
28.6.2010
Ulla Tervo
asiakaspalvelu@worldvision.fi
VUOSIKIRJE 2010
Hyvä kummi,
tuoreita terveisiä Keniasta Meibekin aluekehitysohjelmasta,
joka on ollut käynnissä
vuodesta 2004. Nyt alkamassa on toinen
viisivuotinen toteutusjakso.
Keskeisiä tavoitteita Meibekissä ovat
olleet puhtaan veden saaminen lähelle talouksia,
lasten koulunkäynnin kehittäminen
sekä hivin ja aidsin vaikutusten lieventäminen.
Meibekin aluekehitysohjelma on täysin
suomalaisten tukema. Suomalaisia kummeja
on nyt reilut 2000. Yhteistyö eri ministeriöiden,
virkamiesten, kansalaisjärjestöjen ja
muiden toimijoiden kanssa sujuu jo hyvin.
Meibekissä poliittinen tilanne on pysynyt
vakaana, mutta ilmastonmuutos on koetellut
aluetta erityisesti viime vuonna. Sateet
olivat vähäisiä ja epävakaita, ja useimmissa
perheissä sato jäi muutamaan maissisäkkiin,
jotka kuluvat omassa käytössä. Aiemmin
ylimääräinen maissi myytiin lisäansion saamiseksi.
Siksi meibekiläisten on ollut vaikeaa
entisessä määrin osallistua taloudellisesti
yhteisiin ponnistuksiin. Silti paljon edistystä
on tapahtunut.
Vesijohtoverkostoa rakennettu jo yli 30 kilometriä
Maratonin mittainen vesijohtoverkosto on
jo yli 30 kilometriä pitkä ja tuhannet ihmiset
saavat puhdasta vettä läheltä kotiaan.
Myös monille kouluille on saatu vesipisteet
ja uudet vessat. Parannus on merkittävä,
sillä aiemmin lapset ja naiset käyttivät
päivittäin useita tunteja veden kuljettamiseen.
Lapsille lisääntynyt vapaa-aika merkitsee
mahdollisuutta leikkiin ja läksyjen lukemiseen.
Naisille vedensaanti mahdollistaa
toimeentulon hankkimisen ja lisääntyvää
tasa-arvoa.
He ansaitsevat rahaa esimerkiksi myymällä
viljelemiään vihanneksia ja osallistuvat
yhteisten asioiden hoitoon ja päätösten
tekoon. Meibekissä toimii jo kolme naista
kyläpäällikkönä.
– Lehmiä ei tarvitse viedä kilometrien
päähän joelle juomaan, joten saamme
enemmän maitoa, koska eläimet eivät rasitu
matkasta, kertoo maanviljelijä Joseph
Andamy. Koulumaksujen hoitaminen kuuluu
Keniassa äidin tehtäviin. Leah Andamy
voi maksaa kasvimaan tuloilla seitsemän
lapsen koulumaksut.
– Lapsistani vanhimmat, kolme lukion
päättänyttä nuorta, pääsevät nyt opiskelemaan
kunnon ammatin, Leah iloitsee.
Meibekissä nähdään nyt!
Kolmena vuonna peräkkäin suomalaiset
optikot ovat tehneet viikon ajan näöntarkastuksia
eri puolilla Meibekin pitäjää
ja jakaneet Suomesta kerättyjä käytettyjä
silmälaseja. Lisäksi kenialaiset lääkärit ovat
tehneet paikan päällä suomalaisoptikkojen
kustantamia kaihileikkauksia.
Elokuussa 2009 tehtiin 200 kaihileikkausta
ja jaettiin noin tuhat paria silmä- ja
aurinkolaseja. Moni on sananmukaisesti
saanut näkönsä takaisin ja päässyt jatkamaan
ansiotyötään. Tätä apua arvostetaan
kylissä suuresti.
Punaisia tomaatteja läjäpäin
Moiben-joen rantatöyräällä käy kuhina.
Naiset ja lapset poimivat juuri kypsyneitä
punaposkisia tomaatteja, kauempana
miehet oikovat kasteluletkuja samalla kun
äänekäs generaattori pumppaa vettä joesta
pelloille. Tulossa ovat tomaatinostajat aina
Eldoretin kaupungista saakka ja perheiden
sato lastataan suuriin kuorma-autoihin.
Simeon Kigen pysähtyy hetkeksi pientareelle
juttelemaan ja hänen ympärilleen
kerääntyy nopeasti muuta perhettä: vaimo
Catherine ja kummityttö Mercy sekä pikkusisko
Brenda.
– Aloitimme tomaattien kasvattamisen
pari vuotta sitten, kun World Visionin
järjestämässä koulutuksessa sain tietoa oikeista
menetelmistä. Ennen tähän peltoon
kylvettiin maissia ja maa seisoi suuren osan
vuodesta käyttämättä. Maissin viljeleminen
on viime vuosina ollut kannattamatonta,
koska epävakaisen sään takia sato on saattanut
jäädä hyvin vähäiseksi.
– Tomaateista on ollut meille iso apu.
Meillä on yhdeksän lasta, joiden koulumaksut
voimme nyt maksaa ajallaan. Haluamme
antaa kaikille lapsille kunnon koulutuksen.
Vanhin lapsemme on jo opiskelemassa sosiaalityötä
ja seuraava käy lähistöllä lukiota.
– Tomaatinviljelyssä on silti haasteensa.
Generaattorin vuokraaminen on kallista ja
lisäksi on ostettava kemikaaleja ja palkattava
apuvoimaa ruuhka-aikoina. Onneksi
kaikki kasvattamamme tomaatit käyvät
hyvin kaupaksi. Kotona käytämme myös
tomaatteja ja vihanneksia ruuanvalmistuksessa,
Simeon myhäilee.
Mercy, 10, hymyilee ujosti isän ja äidin
kertoessa perheen kuulumisia. Kun
poikkeamme pihassa katsomassa Mercyn
World Visionilta saatuja appelsiini- ja passionhedelmäpuiden
taimia, hän rohkaistuu
puhumaan.
– Katsokaa noita vuohia, niitä on jo
kolmetoista, vaikka saimme vuoden 2007
lopussa vain yhden vuohen, tyttö selittää
innoissaan.
Aitauksessa temmeltää lauma hyvin
hoidettuja ja vahvoja rotuvuohia, jotka ovat
lähtöisin Suomessa Lahjaksi lehmä -verkkokaupan
kautta annetusta lahjavuohesta.
Perheen 5-vuotias pikkupoika tarttuu pelotta
pässiä koivesta ja tulee esittelemään
sitä vieraille. Vuohitarha on selvästi koko
perheen ylpeys. Simeon-isä jatkaa, että
vuohen maito on hyvää ravintoa lapsille
ja ylimääräinen maito myydään suola- ja
sokerirahojen saamiseksi. Tarkoituksena on
vielä kasvattaa laumaa entisestään.
Kun teen lähtöä, Mercy tulee viereeni.
– Olen saanut kummiltani Katilta kirjeitä
ja haluan lähettää hänelle paljon terveisiä.
Toivon, että hän tulee joskus käymään
meillä!
Lämmin kiitos kummi. Olet tärkeällä
tavalla luomassa Meibekin lapsille ja heidän
perheillensä paremman elämän mahdollisuuksia.
Ulla Tervo
erityisasiantuntija