Afganistanilainen pikkupoika katsoo vakavana kameraan
15.8.2022

Ilman apua Afganistanin lapset kuolevat nälkään

Kansainvälinen avustusjärjestö World Vision varoittaa, että Afganistanin lapsia odottaa nälkiintyminen, pakkoavioliitot ja lapsityö, ellei kansainvälinen yhteisö reagoi välittömästi.

Järjestön A Children's Crisis -raportissa selvitettiin, miten lasten elämä on muuttunut maassa viimeisen vuoden aikana.

Yli puolet (53 %) selvitykseen osallistuneista lapsista luokiteltiin akuutisti aliravituiksi. Arviolta 70 prosenttia pojista ja yli puolet tytöistä joutui koulunkäynnin sijasta tekemään päivät töitä.

- Vanhemmat ja huoltajat ovat sydäntä särkevässä tilanteessa. Heidän lapsensa näkevät nälkää, eikä heillä ei ole vaihtoehtoja. Heidän on joko lähetettävä lapsensa töihin tai järjestettävä avioliitto, jotta lapsilla olisi mahdollisuus selviytyä. Tämä on valinta, jota yhdenkään vanhemman ei pitäisi koskaan joutua tekemään, sanoo Asuntha Charles, World Vision Afganistanin kansallinen johtaja.

Afganistanin julkinen terveydenhuoltojärjestelmä on kriisissä, mikä on merkittävä riski erityisesti naisille ja lapsille. Yli 60 prosenttia vauvoista syntyy kotona. Terveydenhuollon ammattilainen on läsnä alle kolmasosassa synnytyksistä.

Raskausajan, vastasyntyneiden ja lasten terveyspalvelujen supistuminen ja koulutetun henkilöstön vähentyminen vie kehitystä vuosia taaksepäin.

World Vision varoittaa, että tämä todennäköisesti lisää imeväis- ja äitiyskuolleisuutta.

- Olemme vaarassa menettää viime vuosina saavutetut edistysaskeleet. Edessä saattaa olla maailman pahin humanitaarinen kriisi, jota vaikeuttaa poliittiseen ja taloudelliseen tilanteeseen sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksiin liittyvä ennakoimattomuus, toteaa Charles.

- Pyydämme kansainvälistä yhteisöä ryhtymään toimiin, jotta voimme auttaa afganistanilaisia selviämään tästä humanitaarisesta kriisistä, joka on erityisesti lasten kriisi.

Raporttia varten haastateltiin yli 800 vanhempaa ja huoltajaa sekä heidän lapsiaan. Lue raportti Afganistan: A Children’s Crisis.