
Tule vapaaehtoiseksi
Haluaisitko lahjoittaa aikaasi ja tehdä hyvää?
Ahkerat vapaaehtoisemme auttavat meitä nyt erityisesti etänä tehtävien käännöstöiden kanssa. Käännöstyöt ovat helppoja kummilasten ja kummien kirjeiden käännöksiä englannista suomeksi tai suomesta englanniksi. Etänä tehtäviä käännöstöitä voi siis tehdä missä vain, milloin vain.
Vapaaehtoistyöntekijämme auttavat meitä myös erilaisissa kausittaisissa projekteissa, joissa apukädet ovat tarpeen: esimerkiksi loka-marraskuussa, kun käsittelemme joulukortteja. Apua tarvitaan silloin sekä käännöksiin että lajittelutehtäviin.
Vapaaehtoisemme auttavat meitä myös tapahtumissa, esimerkiksi Maailma kylässä -festivaaleilla.
Miten pääsen mukaan?
Et tarvitse erityistä kokemusta tai osaamista tullaksesi mukaan, hyvän tekemisen tahto riittää! Mikäli kiinnostuit kuulemaan lisää, ota yhteyttä: asiakaspalvelu@worldvision.fi.

Joka 60. sekunti perhe saa välineet köyhyyden kierteen katkaisemiseen.
Tilaa uutiskirjeemme
Kerromme kuulumisia ja tuloksia hankkeistamme noin 7 kertaa vuodessa.