Maailman 8 miljardista ihmisestä lähes puolet on tyttöjä ja naisia. Heistä jokaisella on oikeus elää ilman syrjintää ja väkivaltaa. Tyttöjen oikeudet jäävät kuitenkin toteutumatta eri puolilla maailmaa, ja liian moni tyttö joutuu yhä kokemaan sukupuoleen perustuvaa syrjintää.
Kuvitellaanpa hetki, että maailmassa olisi vain 1 000 tyttöä. Miltä maailma ja tyttöjen kohtaamat ongelmat näyttäisivät silloin tyttöjen silmin?
200 tyttöä olisi lapsiavioliitossa
Tyttöjä pakotetaan lapsiavioliittoon monista syistä, kuten taloudellisista tai ruokaturvaan, kulttuurisiin tai sosiaalisiin normeihin liittyvistä syistä. Varhainen avioliitto vahingoittaa tyttöjen kehitystä ja hyvinvointia, rajoittaa heidän koulutus- ja työllistymismahdollisuuksiaan, eristää heidät perheestä ja ystävistä sekä altistaa perheväkivallalle ja raiskauksille.
138 tyttöä ei kävisi koulua
Kehittyvissä maissa tytöt jäävät kaksi kertaa todennäköisemmin pois koulusta. Jos kaikki 1 000 tyttöä eläisivät näissä maissa, luku kasvaisi entisestään.
Koulutus on kallista, joten tytöt eivät usein pääse kouluun, jos perheen poikien oletetaan ansaitsevan perheen tulot. Kuitenkin tyttöjen koulutus auttaisi sekä tyttöjä, heidän perheitään ja yhteisöjään rikkomaan köyhyyden kierteen.
103 tyttöä kävisi läpi sukuelinten silpomisen
Suurin osa näistä tytöistä silvottaisiin ennen kuin he täyttäisivät viisi vuotta.
Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen on hengenvaarallinen ihmisoikeusloukkaus. Silpomisessa naisen ulkoiset sukuelimet poistetaan osittain tai kokonaan tai niitä vahingoitetaan muulla tavoin ei-lääketieteellistä syistä. Silpominen on laitonta monessa maassa.
Silpominen on peruuttamaton toimenpide, joka aiheuttaa verenvuotoa, tuskallisia kipuja, virtsaamisongelmia ja tappavia tulehduksia. Se vahingoittaa naisia ja tyttöjä monin tavoin fyysisesti ja henkisesti. Synnyttäminen on äärimmäisen vaarallista silvotuille äideille ja heidän vauvoilleen.
Mitä me teemme tyttöjen ja naisten oikeuksien puolustamiseksi?
Olemme tehneet silpomisen ja lapsiavioliitojen vastaista työtä yli 20 vuotta. Työ tähtää siihen, että tytöt saavat kasvaa turvassa ja käydä koulua.
Lisäksi tyttöjen ja naisten suojelu näkyy läpileikkaavasti kaikessa työssämme:
- Parannamme perheiden toimeentuloa, jotta yhä useampi tyttö pääsee kouluun ja välttää pakkoavioliiton.
- Rakennamme vessoja ja parannamme koulujen vesihuoltoa, mikä edistää etenkin tyttöjen säännöllistä koulunkäyntiä.
- Konfliktien keskellä tuemme erityisesti pakolaisäitejä, jotta he pystyvät huolehtimaan lapsistaan kriisin keskellä.
Mitä sinä voit tehdä?
Tarvitsemme sinut mukaan puolustamaan tyttöjen ja naisten oikeuksia! Lahjoittamalla Mimmirahastoon sijoitat tasa-arvoisempaan maailmaan. Voit myös jakaa tätä sivua omilla sosiaalisen median kanavillasi.